Tutkimusmenetelmät

Sisäilmaston kuntotutkimus

Sisäilmaston kuntotutkimuksia on käsitelty useissa julkaisuissa. Tässä tekstissä sisäilmaston kuntotutkimusta on käsitelty alla olevien oppaiden pohjalta:

  • Jokiranta K, Palonen J, Kauriinvaha E, Kettunen A V, Viljanen M, Hildén S. Sisäilmastoja kosteustekninen kuntotutkimus kouluille ja päiväkodeille. Sisäilmayhdistys raportti 12. Helsinki 1999.
  • Ruotsalainen R, Palonen J, Jokiranta K, Seppänen O. Suomen LVI-yhdistysten Liitto ry, julkaisu 4. Sisäilmaston kuntotutkimus. Suomen LVI-yhdistysten Liitto ry. Helsinki 1997.

Sisäilmaston kuntotutkimus on rakennuksen kuntoarviota täydentävä ja tarkentava menetelmä, jonka avulla selvitetään sisäilmaston parantamistarpeet. Menetelmän perusajatuksena on rakennusten sisäilmaston kunnon ja ongelmien selvitystyön vaiheistaminen niin, että tarpeettomia ja usein vaikeasti tulkittavia pitoisuusmittauksia tehdään vasta tarvittaessa yksinkertaisten selvitysten jälkeen.

Kuntotutkimus tuottaa lähtötiedot rakennuksen sisäilmaston ja kosteusvaurion korjaussuunnittelulle ja toimenpiteille. Kuntotutkimuksen taustatietona voi olla aikaisemmin suoritettu rakennuksen kuntoarvio.

Katso myös Toimintatavat ja mallit -osiosta Kuntotutkimuksen asiakirjamallit.

Sisäilmastotutkimuksen käynnistyminen

Mikäli rakennuksessa on sisäilmasto-ongelma, mutta rakennuksen historiassa ei ole tiedossa kosteusvaurioita, rakennuksessa ei ole näkyvää hometta, kosteusjälkiä eikä tyypillistä homeenhajua eikä sen piirustuksia/rakenteita analysoimalla löydy tyypillisiä riskirakenteita, tulisi ensisijaisesti tehdä vaiheittainen sisäilmastoselvitys.

Sisäilmaston kuntotutkimus jakaantuu lähtötietojen keräämisen jälkeen

  • aina suoritettaviin perustutkimuksiin
  • tarvittaessa suoritettaviin, yleensä erillisiin jatkotutkimuksiin.

Perustutkimukset

Tutkimukset tehdään pääsääntöisesti lämmityskaudella ulkolämpötilan ollessa alle + 5 °C. Kesäaikana tehdään lähinnä ylilämpöön liittyviä mittauksia. Tiettyjä rakennusosia tai järjestelmiä tutkittaessa tutkimusajankohdat on sovitettava kyseisen ongelman selvittämisen kannalta suotuisasti. Lisäksi esimerkiksi sisäilman mikrobinäytteenotto suositellaan tehtäväksi talviaikana (lumi maassa).

Tutkimuksen kenttävaiheet edellyttävät kahden henkilön työpanosta. Toisella tutkijoista tulee olla LVI-tekninen koulutus ja toisella rakennustekninen koulutus. Heillä pitää olla tietämystä ja kokemusta sisäilmastosta ja kosteusvaurioista sekä niihin vaikuttavista tekijöistä. Tutkijoiden tulee hallita perustiedot ja -taidot lämmitys-, vesi-, viemärija ilmastointitekniikasta, rakennustekniikasta ja rakennusfysiikasta. Tutkijoiden tulee tuntea sisäilmastoja kosteustekninen mittaustekniikka samoin kuin rakennusja sisustusmateriaalien vaikutus sisäilmaan. Lisäksi tutkijalla tulisi olla tietoa eri vauriomekanismeista, käytettävistä korjausmenetelmistä, korjauskustannuksista sekä sisäilmaston vaikutuksista ihmisten terveyteen ja viihtyvyyteen.

Lähtötiedot

Vaiheittainen sisäilmastoselvitys alkaa rakennuksen normaalien kunnossapidosta vastaavien, omistajien ja/tai käyttäjien tekemällä rakennuksen toimintojen selvityksellä. Selvityksen ensi vaiheessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen:

  • Onko rakennus tai tila siinä käyttötarkoituksessa, johon se on suunniteltu?
  • Käytetäänkö talotekniikkaa (ilmanvaihto ja lämmitys) ja tilaa suunnitellusti?

Ennen paikan päällä tehtäviä tutkimuksia hankitaan rakennuksesta tarvittavat taustatiedot ja asiakirjat:

  • Rakennuksen taustatiedot
    • koko
    • rakentamis- ja peruskorjausvuodet
    • rakenteet
    • ilmanvaihtotapa, vyöhykejako ja käyttöajat
    • ilmanvaihdon säätöpeltien ja muiden toimilaitteiden tekniset tiedot
    • lämmönjakotapa
    • käyttäjätiedot (työntekijämäärät, oppilasmäärät, lapsiryhmien koot, jne.)
    • Rakennuksen kuntoon liittyvät tiedot
      • tehdyt selvitykset
      • tehdyt ja suunnitellut korjaukset
      • ilmanvaihtoja lämmitysjärjestelmän perussäädöt
      • kanavistojen ja ilmanvaihtolaitteiston puhdistukset
      • ilmanvaihtosuodattimien vaihdot
      • Tiedossa olevat ongelmat
        • laiteviat
        • rakenneviat
        • kosteusvauriot
        • sisäilmasto-ongelmat
        • vaurioiden ilmeneminen
        • huonemuutokset (käyttötarkoituksen muutokset)
        • aiemmat tarkastukset mm. työsuojelun, terveydensuojelun tai työterveyden
        • Välttämättömät asiakirjat
          • rakennusasiakirjat
          • rakennepiirustukset
          • ilmavaihtopiirustukset
          • työselostukset
          • suoritettujen kyselyjen tulokset
          • suoritetut ja suunnitellut korjaukset
          • suoritetut kuntoarviot ja -tutkimukset
          • pohjatutkimus
          • Hyödylliset asiakirjat
            • käyttö- ja huolto-ohjeet
            • kiinteistön perustietokortti (KH 90014)
            • suoritetut energiakatselmukset
            • lämmön, sähkön ja veden kulutustiedot
            • merkittävimmät rakennuksen takuu- ja vastuuaikaan liittyneet reklamaatiot

Tutkimuksen suorittaminen

Aluksi muodostetaan yleiskuva rakennuksesta perehtymällä asiakirjoihin ja muihin hankittuihin tietoihin.

Ennen sisäilmaston kuntotutkimuksen suorittamista tulee tilaajan tarkastaa ongelmarakennuksen kaikkien lvi-laitteiden toiminta ja kunto. Mikäli laitteiden säädöissä todetaan puutteita, olisi ensin suoritettava perussäädöt, joiden suorittamisesta tulisi kulua pari kuukautta ennen sisäilmaston kuntotutkimusta. Tänä aikana tarkkaillaan, häviääkö sisäilmaongelma.

Mikäli toimintatarkastukset osoittavat rakennuksen järjestelmien toimivan moitteetta eikä käyttötarkoituksessa ole tapahtunut muutoksia, mutta sisäilmaongelmia esiintyy edelleen, tulee rakennuksessa asuvilta tai työskenteleviltä kysellä havaittujen ongelmien laatua ja laajuutta. Katso Sisäilmasto- ja oirekyselyt sekä valmiit kyselylomakkeet kohdasta Kuntotutkimuksen asiakirjamallit.

Jos kyselytutkimuksessa tulee esiin selvä haitta, se korjataan ja seurataan, korjautuiko sisäilmaongelma. Jos korjaantumista ei tapahtunut, voidaan määrittää sisäilman haittaa epäsuorasti kuvaavia tekijöitä eli indikaattorisuureita, kuten lämpötila, kosteus ja hiilidioksidipitoisuus.

Silloin kun tilaajalla on selkeä näkemys ongelman keskittymisestä tiettyyn tilaan, rakennusosaan tai järjestelmään, voidaan tehdä suppeampi tutkimus.

Mikäli indikaattorisuureidenkaan määrittämisen jälkeen ei sisäilmaongelman aiheuttaja ole selvinnyt, voidaan tehdä spesifisiä ja yleensä asiantuntijalaitosta tai -yritystä vaativia mittauksia.

Perustutkimuksen suorittamiseksi tarvittavat välineet on esitetty liitteenä.

Jatkotutkimukset

Jatkotutkimuksia ei suoriteta automaattisesti, vaan ainoastaan tarvittaessa ja perustellusti perustutkimuksen jälkeen. Kun perustutkimuksissa on todettu laitteiden ja rakenteiden yleinen kunto ja todettu eri tiloissa olevan normaalista poikkeavia oireiluun liittyviä tekijöitä, tulisi selvittää riittävällä laajuudella käytettyjen materiaalien vaikutus sisäilman laatuun. Jatkotutkimukset edellyttävät kuntotutkijalta vankkoja perusteluja tilaajalle niiden tarpeellisuudesta.

Pitoisuus ja päästömittaukset ovat perusteltuja vain, jos voidaan epäillä jonkin materiaalin emittoivan juuri kyseistä ainetta. On myös syytä muistaa, että pitoisuudet ilmassa vaihtelevat voimakkaasti ajan ja paikan suhteen.

Sellaisia yksittäisiä mittauksia, joiden tuloksia ei osata tulkita, ei kannata suorittaa.

Jatkotutkimusten erityisosaamista vaativien tehtävien suorittamiseen käytetään kyseiseen tehtävään parhaiten sopivia asiantuntijoita, esimerkiksi mikrobiologian, kemian ja terveysalan koulutuksen saaneita henkilöitä.

Jatkotutkimuksiin kuuluvia tehtäviä ja niiden käyttötarkoituksia

  • Ulkovaipan lämpöteknisen kunnon ja lämmityksen tutkiminen
    • Lämpöpattereiden toiminnan tarkempi selvittäminen
    • Ilman lämpötilan ja suhteellisen kosteuden seuranta
    • Pintalämpötilojen mittaaminen
    • Vuotokohtien kartoittaminen savukokeilla ja ilman nopeuden mittauksilla
    • Lämpökamerakuvaus, ilmavuotokohdat voidaan selvittää tarkemmin alipaineistamalla lämpökuvattava rakennus
    • Rakennuksen tiiveyden tutkiminen
      • Painekokeet (vaippa ja rakennusosat)
      • Hormien ja kanavien käyttökelpoisuuden tutkiminen
        • Painekokeet
        • Videokuvaus ja kuvauksen tulkinta
        • Kanavapölyn määrä ja/tai sisältö
        • Ilmanvaihdon tehokkuuden mittaaminen
          • Ilmanvaihtuvuus ja ilmanvaihdon tehokkuus merkkiainemenetelmillä
          • CO2-pitoisuuden seuranta
          • Ilmamäärien mittaus
          • Hajujen ja muiden epäpuhtauksien leviämisen tutkiminen
            • Painesuhteiden mittaaminen
            • Vuotokohtien kartoittaminen savukokeilla ja merkkiaineilla
            • Epäpuhtauslähteiden ja pintamateriaalien kartoittaminen
              • Hajujen tunnistaminen
              • Pintamateriaalit ja kalusteet
              • Muut epäpuhtauslähteet
              • Epäpuhtauksien mittaaminen
                • Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC)
                • Formaldehydi (H2CO)
                • Ammoniakki (NH3)
                • Hiilimonoksidi (CO)
                • Radon (Rn)
                • Asbesti
                • Hiukkaset (teolliset mineraalikuidut, asbesti, PM10)
                • Mikrobit
                • Melun mittaaminen
                  • Äänitasot
                  • Ääneneristävyys
                  • Jälkikaiunta-aika

Teoksen Sisäilmastoja kosteustekninen kuntotutkimus kouluille ja päiväkodeille liitteessä 1 on koottuna ”Sisäilmastoja rakennusfysikaalisten mittaus ja tutkimusmenetelmien kuvaukset”. Kuvaukset on jaoteltu alla olevan listan mukaisesti:

  • Sisäilmastomittaukset
  • Lämpöolosuhdemittaukset
    • Ilman lämpötila ja kosteus
    • Pintalämpötila
    • Veto
    • Ilmanvaihtomittaukset
      • Tulo- ja poistoilmavirrat
      • Hiilidioksidi
      • Merkkiainemittaukset
      • Painesuhteet
      • Äänimittaukset
      • Ilman epäpuhtaudet
        • Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC)
        • Formaldehydi
        • Radon
        • Pöly ja kuidut
        • Rakennusfysikaaliset mittaukset
          • Ilman lämpötila ja suhteellinen kosteus
          • Materiaalin kosteuspitoisuus
          • Pintalämpötila ja -lämpötilajakauma
          • Ilmanvuotokohdat
          • Paine-ero
          • Veden kapillaarinen nousukorkeus

Teollisten mineraalikuitupäästöjen ja altistumisen arviointi

Teollisia mineraalikuituja on asuin-, liike ja julkisten rakennusten sisäilmassa hyvin vähän verrattuna muihin sisäilman kuituihin tai hiukkasiin. Suurin osa sisäilman kuiduista on orgaanisia kuituja, joiden lähteitä ovat paperituotteet, vaatteet ja huonetekstiilit. Sisäilman mineraalikuitupitoisuudet ovat yleensä muutamasta kymmenestä muutamaan sataan kuitua/m³, jos rakennusmateriaaleissa tai ilmanvaihtojärjestelmässä on käytetty mineraalivillavalmisteita.

Kun halkaisijaltaan yli 3 μm:n epäorgaanisten kuitujen pitoisuus sisäilmassa ylittää 100 kuitua/m³, saattavat teolliset mineraalikuidut olla todennäköisenä syynä ylähengitysteiden, ihon tai silmien ärsytysoireille.

Koska karkeat kuidut (halkaisijaltaan yli 3 μm) laskeutuvat varsin nopeasti, ovat huoneen eri pinnoille laskeutuneet kuidut merkittävämpi altistumisen lähde kuin ilmassa leijuvat kuidut. Ihmisten toiminta voi nostaa pinnalla olevan pölyn ja kuidut tilapäisesti ilmaan ja ylähengitysteihin. Pinnoilta kuidut tarttuvat helposti myös käsiin aiheuttaen ihoärsytystä ja käsistä ne voivat kulkeutua silmiin.

Kuitujen esiintymistä voidaan arvioida pinnoilta kerättävien laskeumanäytteiden avulla. Laskeumanäytteet voidaan ottaa joko pyyhintänäytteillä, jolloin pölyä kerätään 1-2 litran Minigrip-muovipusseihin tai teippinäytteillä, jolloin pöly kerätään geeliteippeihin.

Pyyhintänäytteitä otettaessa muovipussi käännetään nurja puoli ulospäin ja sillä pyyhitään pintoja, jonka jälkeen pussi käännetään oikeinpäin ja suljetaan huolellisesti. Laboratoriossa pussin sisältö huuhdellaan tislatulla vedellä ja vesi lasketaan suodattimen läpi. Suodattimesta valmistetaan preparaatti elektronimikroskooppista tarkastelua varten. Pyyhintämenetelmää soveltamalla ei voida ilmoittaa teollisten mineraalikuitujen tarkkaa määrää esimerkiksi pinta-alayksikköä kohden.

Teippinäytteet otetaan paikoista, jotka kuuluvat säännöllisen siivouksen piiriin, esimerkiksi PC:n näyttöruudun päältä, työpöydiltä ja lattiapinnoilta. Näytteenoton jälkeen teippi kiinnitetään petrimaljaan ja toimitetaan laboratorioon analysoitavaksi. Teipiltä lasketaan stereomikroskoopilla yli 20 μm pituiset teolliset mineraalikuidut ja tulos ilmoitetaan yksikössä kpl/cm².

Usein siivotuilla pinnoilla voi olla tyypillisesti alle yhdestä pariin kolmeen kuitua/cm². Harvoin siivotuilla pinnoilla kuituja voi esiintyä muutamasta kuidusta muutamaan kymmeneen kuituun/cm².

Usein siivottujen huonepintojen kuitupitoisuuden pitäisi olla alle 0,2 kpl/cm² ja harvoin siivottujen alle 3 kpl/cm², jotta vältyttäisiin kuitujen aiheuttamilta ärsytysoireilta.

Jos harvoin siivottujen pintojen kuitupitoisuudet ovat yli 10 kpl/cm², on syytä ryhtyä toimenpiteisiin kuitujen määrän vähentämiseksi esimerkiksi lisäämällä siivoustiheyttä tai parantamalla siivousmenetelmiä.

Tuloilman kuitupitoisuudelle käytetään Tekesin FINE-teknologiaohjelman ILMI-tutkimusprojektin suosittelemaa raja-arvoa 1 kuitu kuutiometrissä ilmaa. Puhtausluokitelluille ilmanvaihtotuotteille on puhtausvaatimukset, joiden mukaan käytössä olevasta äänenvaimentimesta irtoavien kuitujen kokonaispitoisuus tulee olla alle 0,01 kpl/cm².

Teollisten mineraalikuitujen pitoisuutta tuloilmassa voidaan mitata asettamalla tuloilmalaitteen päälle polypropyleenikangas, jonka annetaan kerätä kuituja kahdesta neljään vuorokautta. Kankaasta valmistetaan preparaatti, josta lasketaan yli 20 μm pituiset teolliset mineraalikuidut faasikontrastioptiikalla varustetulla polarisaatiomikroskoopilla. Tuloksen (kpl/m³) ilmoittamista varten mitataan tuloilmavirta suodatinkankaan asentamisen jälkeen.

Tähän mennessä saadut tulokset näyttävät osoittavan, että ilmanvaihtojärjestelmien kuitupitoisuudet ovat pääsääntöisesti pieniä (alle 1 kpl/m³). Samoista rakennuksista otettujen huonepintojen kuitupitoisuudet ovat kuitenkin ylittäneet suositusrajan 0,2 kpl/cm² (<0,1 6,0 kpl/cm²). Kuitulähteeksi on epäilty ilmanvaihtojärjestelmän lisäksi alaslaskettujen kattojen äänenvaimennuslevyjä.

Ilmanvaihtojärjestelmästä voidaan ottaa kuitunäytteitä myös teippimenetelmällä. Suositusarvoja teollisten mineraalikuitujen lukumäärälle pinta-alaa kohden ei vielä ole.

 

Lähdekirjallisuus

1. Aurola R, Välikylä T, toim. Asumisterveysopas. Ympäristöja terveys-lehti. Pori 2008.

2. Jokiranta K, Palonen J, Kauriinvaha E, Kettunen A V, Viljanen M, Hildén S. Sisäilmastoja kosteustekninen kuntotutkimus kouluille ja päiväkodeille. Sisäilmayhdistys raportti 12. Helsinki 1999.

3. Ruotsalainen R, Palonen J, Jokiranta K, Seppänen O. Suomen LVI-yhdistysten Liitto ry, julkaisu 4. Sisäilmaston kuntotutkimus. Suomen LVI-yhdistysten Liitto ry. Helsinki 1997.

4. Seuri M, Palomäki E. Haasteellinen sisäilma. Riskianalyysi sisäilmaongelmissa. Rakennustieto Oy. Tampere 2000.

5. Asumisterveysohje, Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1, Sosiaali- ja terveysministeriö. Oy Edita Ab. Helsinki 2003. Nettiversio ladattavissa tästä.

6. Kovanen, K., Tuovila, H., Harju, R., Riala, R. & Tossavainen, A. 2005. Ilmanvaihtotuotteiden kuitupäästöt. Sisäilmastoseminaari 2005. Espoo: SIY raportti 23, SIY Sisäilmatieto Oy, 133 138

7. Harju R, Tuovila H, Riala R, Kovanen K, Laamanen J, Säntti J, Tossavainen A. 2006. Ilmanvaihtolaitteiden hiukkaspäästöt työtiloihin. Espoo: Sisäilmayhdistys raportti 24, SIY Sisäilmatieto Oy, 165 170.

 

© Helsingin, Espoon ja Vantaan Terveelliset tilat, Sisäilmayhdistys ry. (2008)