Hiukkasmaiset epäpuhtaudet

Yleistä

Hengitettävät hiukkaset ovat kooltaan <10 µm ja pienhiukkaset <2.5 µm. Sisäilman pienhiukkaset ovat pääosin peräisin ulkoilmasta. Taajamissa liikenne on pienhiukkasten tärkein lähde.

Sisäilma ja huonepöly sisältää sekä orgaanisia että epäorgaanisia hiukkasia. Epäorgaanisia kuitumaisia hiukkasia ovat mm. mineraalivillakuidut ja asbesti. Orgaanisia hiukkasmaisia epäpuhtauksia ovat mm. homeitiöt, bakteerit, virukset ja punkit.

Tässä tekstissä käsiteltäviä hiukkasmaisia epäpuhtauksia ovat:

  • Huonepöly
  • Epäorgaaniset kuidut
  • Asbesti
  • Mikrobit 
  • Allergeenit

Ominaisuudet, vaikutukset ja raja-/viitearvot

Huonepöly

Huonepöly on leijuvaa ja laskeutuvaa pölyä, joka koostuu epäorgaanisista ja orgaanisista hiukkasista. Leijuva pöly jaetaan hieno- ja karkeapölyyn. Leijuvaa pölyä poistetaan ilmanvaihdon avulla ja laskeutunutta pölyä erilaisilla siivousmenetelmillä.

Hienopöly (< 1 mikrometri) sisältää mm. noki-, öljy- ja raskasmetallihiukkasia. Nokihiukkasiin kuuluvat myös polysykliset aromaattiset hiilivedyt, PAH -yhdisteet, joiden tiedetään aiheuttavan syöpää. Nämä hiukkaset ovat lähtöisin erilaisista palamisprosesseista, liikenteen ja teollisuuden päästöistä ja tupakansavusta.

Karkea pöly (> 1 mikrometri) sisältää hiukkaset, jotka ovat ihmisen tuottamia tai peräisin ulkoilmasta. Pinnoille laskeutuva pöly on karkeaa pölyä. Rakennuspöly on tyypillisesti karkeaa pölyä.

Hiukkaspölypitoisuuden enimmäisarvot PM10 ovat Sisäilmastoluokitus 2000 mukaan 20…50 μg/m3. PM10 hiukkaspitoisuudella tarkoitetaan huoneilmassa leijuvaa pölyä, jonka hiukkasten aerodynaaminen halkaisija on alle 10 μm.

Keuhkoihin pääsevät kulkeutumaan hiukkaset, jotka ovat kooltaan pienempiä kuin 5 µm.

Epäorgaaniset kuidut

Epäorgaanisia kuituja ovat mm. lasikuidut (tekniset lasikuidut) ja mineraalivillakuidut kuten vuorivilla, lasivilla ja kuonavilla, jotka voivat esiintyä sisäilmassa leijuvina ja pinnoille laskeutuvina. Mineraalivillakuidut ovat halkaisijaltaan alle 3 μm:stä (0,1 – 3 μm lasimikrokuitu) noin 8 μm:iin.

Mineraalivillakuituja käytetään rakennusten ulkoseinien ja ylä- ja alapohjarakenteiden lämmöneristemateriaaleissa, ilmanvaihtokanavien lämpö-, äänen- ja paloeristemateriaaleissa, ilmanvaihtosuodattimissa ja huonetilojen äänenvaimennusmateriaaleissa kuten akustiikkalevyissä ja -paneeleissa. Sisäympäristöstä löytyvät kuidut ovat usein peräisin ilmanvaihtojärjestelmien vanhoista äänenvaimentimista.

Sisäilman mineraalikuitupitoisuudet ovat yleensä muutamasta kymmenestä muutamaan sataan kuitua/m³, jos rakennusmateriaaleissa tai ilmanvaihtojärjestelmässä on käytetty mineraalivillavalmisteita.

Kun halkaisijaltaan yli 3 μm:n epäorgaanisten kuitujen pitoisuus sisäilmassa ylittää 100 kuitua/m³, saattavat teolliset mineraalikuidut olla todennäköisenä syynä ylähengitysteiden, ihon tai silmien ärsytysoireille.

Koska karkeat kuidut (halkaisijaltaan yli 3 μm) laskeutuvat varsin nopeasti, ovat huoneen eri pinnoille laskeutuneet kuidut merkittävämpi altistumisen lähde kuin ilmassa leijuvat kuidut. Ihmisten toiminta voi nostaa pinnalla olevan pölyn ja kuidut tilapäisesti ilmaan ja ylähengitysteihin. Pinnoilta kuidut tarttuvat helposti myös käsiin aiheuttaen ihoärsytystä ja käsistä ne voivat kulkeutua silmiin.

Kuitujen esiintymistä voidaan arvioida pinnoilta kerättävien laskeumanäytteiden avulla. Laskeumanäytteet voidaan ottaa joko pyyhintänäytteillä, jolloin pölyä kerätään 1-2 litran Minigrip-muovipusseihin tai teippinäytteillä, jolloin pöly kerätään geeliteippeihin.

Teippinäytteet otetaan paikoista, jotka kuuluvat säännöllisen siivouksen piiriin, esimerkiksi PC:n näyttöruudun päältä, työpöydiltä ja lattiapinnoilta. Näytteenoton jälkeen teippi kiinnitetään petrimaljaan ja toimitetaan laboratorioon analysoitavaksi. Teipiltä lasketaan stereomikroskoopilla yli 20 μm pituiset teolliset mineraalikuidut ja tulos ilmoitetaan yksikössä kpl/cm².

  • Usein siivotuilla pinnoilla voi olla tyypillisesti alle yhdestä pariin kolmeen kuitua/cm². Harvoin siivotuilla pinnoilla kuituja voi esiintyä muutamasta kuidusta muutamaan kymmeneen kuituun/cm².
  • Usein siivottujen huonepintojen kuitupitoisuuden pitäisi olla alle 0,2 kpl/cm² ja harvoin siivottujen alle 3 kpl/cm², jotta vältyttäisiin kuitujen aiheuttamilta ärsytysoireilta.
  • Jos harvoin siivottujen pintojen kuitupitoisuudet ovat yli 10 kpl/cm², on syytä ryhtyä toimenpiteisiin kuitujen määrän vähentämiseksi esimerkiksi lisäämällä siivoustiheyttä tai parantamalla siivousmenetelmiä.

Ilmanvaihtojärjestelmän kuitupitoisuudelle ei ole vielä suositusarvoja. Puhtausluokitelluille ilmanvaihtotuotteille on puhtausvaatimukset, joiden mukaan käytössä olevasta äänenvaimentimesta irtoavien kuitujen kokonaispitoisuus tulee olla alle 0,01 kpl/cm².

Kirjallisuutta ja tietolähteitä:

Kovanen, K., Tuovila, H., Harju, R., Riala, R. & Tossavainen, A. 2005. Ilmanvaihtotuotteiden kuitupäästöt. Sisäilmastoseminaari 2005. Espoo: SIY raportti 23, SIY Sisäilmatieto Oy, 133 – 138.

Schneider, T. 2001. Synthetic vitreous fibers. Teoksessa Spengler, J., Samet, J. & McCarthy, J. (toim.) Indoor Air Quality Handbook. New York: McGraw-Hill.

Sisäilmastoluokitus 2000. Sisäilmayhdistys, julkaisu 5, Espoo.

Tuomainen, M., Björkroth, M., Kämppi, R., Mussalo-Rauhamaa, H., Salo, S.-P., Säntti, J., Tuomi, T., Voutilainen, R. & Seppänen, O. 2003. Ilmanvaihtojärjestelmän mineraalivillakuitujen terveysvaikutukset. Teknillinen korkeakoulu. Konetekniikan osasto. LVI-tekniikan laboratorio. Raportti B76. 

Asbesti

Asbesti on yleisnimi eräille luonnon mineraalikuiduille. Yleisimpiä asbestilaatuja ovat

  • krysotiili (valkoinen asbesti)
  • krokidoliitti (sininen asbesti)
  • amosiitti (ruskea asbesti)
  • antofylliitti

Vuonna 1988 asbestityö säädettiin luvanvaraiseksi. Vuodesta1994 lähtien asbestin käyttö, maahantuonti ja kauppa on ollut kiellettyä ( http://www.hengitysliitto.fi/).

Asbestin käyttö oli laajaa vielä 1960-70 -lukujen vaihteessa. Altistusta esiintyy nykyään asbestipitoisten rakenteiden purku- ja korjaustöissä, jos suojautuminen on puutteellista.

Terveydelle vaarallisimpia ovat kuidut, joiden pituus on 5-10 µm ja halkaisija 0,3-1 µm. Osa kuiduista pääsee pienimpien keuhkoputkien ja -rakkuloiden seinämiin vaurioittaen soluja. Osa kulkeutuu ylemmistä hengitysteistä puhdistusmekanismien mukana nielun kautta vatsaan.

Kaikkien asbestilajien on todettu aiheuttavan keuhkofibroosia ja -syöpää. Asbestipölylle altistuminen voi aiheuttaa myös mesotelioomaa (keuhkopussin tai vatsakalvon seinämän pahanlaatuinen kasvain), asbestoosia (asbestipölykeuhko) ja keuhkopussin sairauksia. Asbestille altistuneilla on todettu myös lisääntynyt riski sairastua kurkunpään ja ruuansulatuskanavien syöpiin.

Sisäilman asbestikuitupitoisuuden pitää olla alle 0,01 kuitua/cm3 ja välitön toimenpideraja on 0,1 kuitua/cm3. Kuiduiksi lasketaan hiukkaset, joiden pituus on yli 5 µm (mikrometriä).

Pinnoille laskeutuneessa pölyssä ei saa esiintyä asbestikuituja.

Mikrobit

Tärkeimmät sisäilman mikrobit, joilla on terveydellistä merkitystä, ovat

  • bakteerit, sädesienet
  • sienet (homeet)

Terveysvaikutusten kannalta merkittävin seikka on, että kosteusvaurion alkuvaiheessa kasvavat ne lajit, joita muutenkin on ilmassa ja joita ihminen on oppinut sietämään. Terveyden kannalta haitallisemmat lajit ilmestyvät vauriokohtaan vasta kosteusvaurion jatkuttua pidempään. Kosteus- ja lämpöolot, ravinteet, vaurioituneen materiaalin ominaisuudet ja materiaalin sijainti rakennuksessa vaikuttavat siihen, mikä mikrobisto tulee vallitsevaksi.

Itiöiden koko vaihtelee välillä 1-120 µm. Yli 5 µm:n kokoiset itiöt aiheuttavat oireita (nuha, astma) ylähengitysteissä. Alle 5 µm:n kokoiset itiöt pääsevät pienimpiin keuhkorakkuloihin ja voivat aiheuttaa mm. homepölykeuhkon.

Lisää tietoa mikrobeista löytyy teksteistä  Katsaus mikrobeihinMikrobikasvun edellytykset ja  Mikrobien aiheuttamat terveysongelmat.

Allergeenit

Sisäilmassa tai huonepölyssä voi esiintyä biologista alkuperää olevia epäpuhtauksia (homeet, punkit, eläinpöly, siitepöly). Ne voivat sisältää allergeeneja, jotka aiheuttavat allergiaoireita. Allergikoilla esiintyy astmaa, allergista nuhaa ja atooppista ihottumaa.

Aikuiset huonepölypunkit ovat 0,3 mm:n mittaisia. Herkistymisrajaksi punkkiallergeeneille on esitetty pitoisuutta yli 2000 ng/pölygramma, joka vastaa noin 100 pölypunkkia/pölygramma. Kosteusvauriokohteissa voi myös esiintyä herkistymistä aiheuttavia varastopunkkeja.

Myös muiden eläinten (mm. marsu, hamsteri, kissa, koira ja hevonen) hilse- tai ulostepöly tai eläinten rehut voivat aiheuttaa allergiaa. Koira-allergeenille herkistymisrajana pidetään pitoisuutta yli 10 000 ng/pölygramma. Kissa-allergeeneille herkistymisraja on 8000 ng/pölygramma.

Lemmikkieläinten kanssa tekemisissä olevat ihmiset voivat kantaa vaatteissaan allergiaa aiheuttavia hiukkasia pieniä määriä ympäristöön. Voimakkaasti allergisoituneet ihmiset saavat oireita jo pienistä pitoisuuksista.

Sisäilmassa allergiaa voivat aiheuttaa myös mm. erilaiset huonekasvit ja työpaikan toimintaan liittyvät altisteet kuten kouluissa liitupöly.

Katso myös  Eri tekijöiden vaikutus oireisiin.

 

Lähdekirjallisuus

1. Haahtela T, Nordman H, Talikka M. Sisäilma ja terveys. Allergialiitto. Loimaa 1993.

2. HTP-arvot 2002. Työsuojelusäädöksiä 3. Sosiaali- ja terveysministeriö, Työsuojeluosasto, Kemian työsuojeluneuvottelukunta. Tampere 2002.

3. Seuri M, Palomäki E. Haasteellinen sisäilma. Riskianalyysi sisäilmaongelmissa. Rakennustieto Oy. Tampere 2000.

4. Sisäilmastoluokitus 2000, Sisäilmayhdistys julkaisu 5. Sisäilmayhdistys ry, Rakennustietosäätiö, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI, Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen Liitto SKOL. Espoo 2001.

5. Reiman M, Kujanpää L, Vilkki R, Kujanpää R: Materiaalien mikrobisto rakennusosittain. Sisäilmastoseminaari 2002. SIY Raportti 16: 197-202.

6. Kujanpää L, Reiman M, Vilkki R, Sundholm P, Kujanpää R: Mikrobipitoisuudet ja mahdolliset toksiinintuottajat eri rakennusmateriaalien pinnoilla. Sisäilmastoseminaari 2000. SIY Raportti 14:263-265

7. Reiman M, Kujanpää L, Vilkki R, Sundholm P, Kujanpää R: Microbes in building materials of different densities. Proceedings of Healthy Buildings 2000. Vol. 3: 313-316.

 

© Helsingin, Espoon ja Vantaan Terveelliset tilat, Sisäilmayhdistys ry. (2008)