Kellarin maanvastainen seinä voi olla anturallinen perusmuuri, jolloin kellarin lattia on maanvarainen tai se voidaan perustaa paaluille, kaivinpaaluille tai pilareille, jolloin kellarin lattia tehdään yleensä kantavana rakenteena ja siellä voi olla ryömintätila alla. Kellari voi olla kokonaan tai osittain maanalainen. Kellarin seinä voidaan tehdä betonista, tiilestä tai kevytbetoni- ja kevytsorabetoniharkoista. Vanhoissa rakennuksissa kellarin seinät voivat olla kivilatomuksia.
Maanvastaisessa kellarin seinässä lämmöneriste voi olla joko seinässä tai sen ulko- tai sisäpuolella. Kosteusteknisesti paras ratkaisu on seinän ulkopuolinen eristys, vaihtoehtoisesti kellari voidaan tehdä vesitiiviinä betonirakenteena (yleensä pohjavedenpinnan alapuolella olevat rakenteet). Eri aikoina veden- ja lämmöneristeiden sijainti kellarin seinissä on vaihdellut seinärakenteen sisältä rakenteen sisä- ja ulkopuolelle.
Kohteessa tehdään huoltokirjan mukaiset toimenpiteet tai noudatetaan seuraavaa yleisohjetta:
Uudisrakennuskohteissa ja soveltuvin osin korjauskohteissa noudatetaan seuraavia määräyksiä ja ohjeita:
Korjaustarve todetaan kosteusteknisessä tutkimuksessa. Tämän lisäksi ko. rakenteessa joudutaan usein korjaussuunnittelua varten tekemään seuraavia tutkimuksia:
Kellarin seinille ja maasta kosteutta nostaville kantaville väliseinille on kehitetty monia uusia korjausmenetelmiä. Perinteisellä ulkopuolisella salaojituksella ja vedeneristyksellä ei saada poistettua kaikkia esimerkiksi kapillaarisesta noususta tai maaperän diffuusiosta aiheutuvia ongelmia. Työ voi olla teknisesti mahdotonta tai kustannuksiltaan hyötyyn nähden kohtuutonta myös mm. seinän jäädessä ylemmän kerroksen lattian alle, syvän kaivannon, kallionperän olosuhteiden, perustamistavan, naapurikiinteistöjen tai liikenneväylän läheisyyden vuoksi.
Ulkopuolinen veden- ja lämmöneristys sekä salaojitus on perusteltua uusia tai lisätä sen sijaan yleensä seuraavissa tapauksissa:
Erityistä huomiota kellarin rakenteiden korjauksissa tule kiinnittää sisäpuolisten materiaalien valintaan. Kellarikerroksissa ja maanvastaisissa rakenteissa materiaalien tulisi olla yleensä kosteutta kestäviä ja vesihöyryä läpäiseviä. Kellarin lämmityksen ja ilmanvaihdon tulee lisäksi olla riittävää, niin että sisäilman olosuhteet pysyvät kuivina ja mahdollistavat rakenteista haihtuvan kosteuden kuivumisen.
Joissain tapauksissa korjauksia joudutaan tekemään muualla rakennuksessa. Esimerkiksi veden tunkeutuminen kellarin yläpuolisen ulkoseinän lämmöneristekerrokseen ja edelleen kellarin seinään poistetaan korjaamalla vuotoja aiheuttaneet rakenteet.
Kunkin kohteen eri toimenpiteiden yhdistelmä suunnitellaan erikseen.
Seuraavia pieniä korjauksia voidaan tehdä esim. kun perusteellista korjausta ei ole mahdollista toteuttaa heti tai tahdotaan ennaltaehkäistä vaurioita:
Tehdään pintavesikorjaus, katso Pintavedet. Rakennuksen ympäri, vierustäytön yläosaan, rakennetaan tiivis kerros. Tämä kerros rakennetaan kaltevaksi rakennuksesta poispäin, johtamaan sadevedet kauemmaksi rakennuksen välittömästä läheisyydestä. Tämä ei yksinään riitä vedeneristeeksi tai korjaukseksi.
Tehdään salaojien korjaus, katso Salaojat. Virheellisellä korkeudella oleva salaoja uusitaan rakenteisiin nähden oikealla korkeudella olevaksi. Salaojaverkostoon johdetut sadevedet erotetaan omaksi järjestelmäkseen. Salaojitustason syventämisestä mahdollisesti aiheutuvat rakenteelliset ja ympäristövaikutukset ja rakennusvalvontaviranomaisten vaatimukset on selvitettävä ennen toimenpiteistä päättämistä. Salaojitustasoa alentamalla ei yleensä voida poistaa veden kapillaarisesta noususta aiheutuvia ongelmia. Samalla tehdään pystysuuntainen salaojituskerros. (karkea sepeli esim. raekoko 6…32)
Seinä erotetaan maaperästä kosteutta eristävällä tarvikkeella katso Ohjeet ja määräykset ja vedeneristeen ulkopuolelle asennetulla lämmöneristyksellä. Kosteudeneristyksenä käytettävät muovilevyt ja muut vastaavalla tavalla toimivat tuotteet eivät estä vapaan veden tunkeutumista seinään, vaan tämä on estettävä muilla toimenpiteillä. Ennen eristystyöhön ryhtymistä varmistetaan, että kellarin seinä on kuivunut tai kuivatettu. Korjauksissa voi kahden vesitiiviin kerroksen välttämiseksi olla perusteltua käyttää yleisohjetta enemmän patolevyjä tai salaojittavat eristyslevyjä (Isodrän, Fuktisol), ei kuitenkaan pohjavedenpinnan alapuolella.
Suunnitelmassa noudatetaan tätä ohjetta ja tähän soveltuvia määräyksiä ja ohjeita, esimerkiksi julkaisuja:
Kiviainespinta voidaan joissakin tapauksissa puhdistaa suolavaurioituneista tasoitus- ja rappauslaasteista ja jättää seinäpinnat käsittelemättä. Tällöin on mahdollista, että rakenteen pintaan kertyy ajan myötä kosteuden myötä suolakiteytymää. Puhdistettu tiiliseinäpinta voidaan myös maalata vesihöyryä hyvin läpäisevillä maaleilla. Lisäksi voidaan joutua vaihtamaan vanha seinätasoite kosteutta paremmin kestäväksi sementtipohjaiseksi tasoitteeksi. Myös maalatuilla pinnoilla on mahdollista, että ajan myötä rakenteen alaosan pintaan voi kerääntyä suolakiteytymää. Kiteytymät voidaan poistaa siivouksen yhteydessä esimerkiksi harjaamalla tai imuroimalla.
Kellarikerroksissa ja maanvastaisissa rakenteissa materiaalien tulisi olla yleensä kosteutta kestäviä ja vesihöyryä läpäiseviä. Myös mm keraaminen laatoitus sopii pintamateriaaliksi.
Kellarikerroksen kaikkien kiviaineisten seinäpintojen uudet maalauskäsittelyt on suositeltavaa tehdä suuren vesihöyrynläpäisevyyden omaavilla silikonihartsi-, silikoniemulsio- tai silikaattimaaleilla kuten 1-komponenttisilla dispersiosilikaattimaaleilla. Tasoitukset ja rappaukset on suositeltavaa tehdä julkisivukäyttöön tarkoitetuilla tuotteilla. Myös kiinnityslaasteiksi tulisi valita sementtipohjaisia tuotteita.
Seinän sisäpuolinen lämmöneristys ja siihen liittyvät rakenteet poistetaan ja korvataan seinän ulkopinnalle asennetulla eristyksellä. Ulkopuolelta lämmöneristetty maanvastainen seinä toimii kosteusteknisesti tämänhetkisen tietämyksen mukaan parhaiten.
Sisäpuolisen lämmöneristyksen korvaaminen ulkopuolisella on usein korjaustoimenpiteenä vaikea, minkä takia sisäpuoliset puurakenteet puretaan aina ja lämmöneristyksen tarve selvitetään/harkitaan tapauskohtaisesti. Vaurioita on korjattu myös korvaamalla lämmöneristetty puurakenne tiiliverhouksella. Tiilirakenne ei ole yhtä vaurioherkkä kuin puuseinä, mutta homekasvua voi esiintyä myös sen lämmöneristekerroksessa, mikä ajan oloon saattaa muodostua haitalliseksi. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota normaalisti tämäntyyppisessä korjauksessa ilman ulkopuolista eristettä jääviin kellarin seinän maanpäällisiin osiin ja niiden pintalämpötiloihin talviaikana
Erikoislaastien kehitystyö alkoi 1970-luvulla, kun pyrittiin parantamaan julkisivurappauslaastien kosteus- ja suolakestävyyttä. Sittemmin kehitystyötä on jatkettu ja WTA (Wissenschaftlich-Technische Arbeitsgemeinschaft für Bauwerkserhaltung und Denkmalpflege, kansainvälinen yhdistys, joka tukee rakennusten korjausmenetelmien tutkimuksia ja ohjeistaa hyviin korjaustapoihin) on antanut näitä rappauslaasteja koskevia valmistus- ja toteutusohjeita. Julkisivukorjausten ohella näitä laasteja voidaan käyttää myös kosteus- ja suolavaurioituneiden maanvastaisten seinien kunnostamisessa.
Kosteuden haihtumisen seurauksena rakenteen pinnoille voi kerääntyä suolakiteytymää, joka rikkoo kiviaineisten seinien rappaus- ja maalipinnoitteet. Mikäli rakenteeseen kulkeutuvaa kosteutta ei pystytä estämään, voidaan vaurioiden uusiutuminen estää vaihtamalla pintamateriaaleiksi kosteus- ja suolarasitusta hyvin kestäviä erikoislaasteja.
Tiiliseinän vanhojen kastuneiden ja suolavaurioituneiden rappausten tilalle asennetaan kerroksittainen, WTA-hyväksytty saneerauslaastijärjestelmä, jonka osia ovat alusta, tartuntapohjarappaus, huokoinen laasti, saneerauslaasti sekä viimeistelypinta. Menetelmää voidaan käyttää myös betoniseiniin, mikäli niissä esiintyy paljon suoloja.
Laastien toiminta perustuu normaalia rappausta suurempaan huokostilavuuteen, joka siirtää rakenteessa kulkeutuvan kosteuden haihtumispinnan rappauksen sisälle, jolloin haihtumisen seurauksena kiteytyvät suolat kerääntyvät laastin sisälle. Pinta säilyy ehjänä niin kauan kuin rappauslaastin suolankeräyskapasiteetti riittää. Laastin täytyttyä suolalla alkaa suolakiteitä ilmestyä myös rappauksen pinnalle, mikä on merkkinä rappauksen uusimistarpeesta. Rappauksen kestoon vaikuttaa suola- ja kosteusrasituksen määrä sekä rappauksen paksuus ja huokoisuus. Sisäpuolisissa korjauksissa saavutetaan tavallisesti 10-25 vuoden käyttöikä. Laastit toimivat hygroskooppisuutensa kautta myös kosteuden kondensoitumista estävänä pintana.
Korjauksen toimivuuden edellytyksenä on, että rakenne pinnoitetaan hyvin vesihöyryä läpäisevällä maalilla. Mikäli käytetään liian tiiviin kalvon muodostavaa maalia, on seurauksena maalipinnan irtoamista. Tapettien käyttämistä pinnoitteena ei suositella. Mahdolliset jalkalistat ja kalusteet tulee asentaa hiukan irti seinäpinnasta, niin että seinäpinta pääsee tuulettumaan vapaasti huoneilmaan.
Tiili- ja betoniseinissä, joissa on aktiviisia vesivuotokohtia tai suuri ulkopuolelta tuleva kosteusrasitus, käytetään vedentiivistyslaasteja, jotka estävät nestemäisen veden tunkeutumisen rakenteen läpi. Vedentiivistyslaasteja voidaan käyttää myös paineellisen veden rasittamissa rakenteissa. Vedentiivistyslaastit eivät estä vesihöyryn kulkeutumista rakenteen läpi, joten niiden pintaan tulee asentaa vesihöyryä hyvin läpäisevä maalipinnoite. Tapettien käyttämistä tulee välttää.
Vedentiivistyslaasteja on kahta tyyppiä, ohut muutaman millin paksuisena käytettävä slammimainen tiivistyslaasti sekä veden tunkeutumisen estävä 10..20 mm paksu rappauslaasti, nk. sulkulaasti. Osaa laasteista on saatavilla myös elastisina, jolloin niitä voidaan käyttää halkeilleille alustoille ja ne myös kestävät jossain määrin rakenteen mahdollisia halkeiluja laastin asennuksen jälkeen.
Mikäli rakenteen lämmöneristävyys on huono, voi kylmillä rakenteilla slammimaisen ohuen tiivistyslaastin pintaan kondensoitua kosteutta, kun taas paksummilla sulkulaasteilla ei vastaavaa ongelmaa yleensä esiinny. Slammimaisten vedentiivistyslaastien pintaan voidaan tarvittaessa asentaa muita kosteusrasitusta kestäviä pinnoitteita, esim. huokoisia laasteja estämään kosteuden kondensoitumista tai suolaa kerääviä laasteja mahdollisten suolakiteytymien varalle. Myös vedentiivistyslaastilla korjattujen seinäpintojen tuulettuminen tulee varmistaa kalusteiden sijoittelun avulla.
Betoniseinien aktiivisten vesivuotokohtien, kuten halkeamien, valusaumojen tai putkiläpivientien korjaamiseen on muutamia vaihtoehtoja. Halkeamat tai valusaumat avataan esim. piikkaamalla tai timanttisahaamalla viistosti. Avattuun kohtaan laitetaan kerroksittain tiivistyslaastia tasaiseen pintaan asti.
Halkeamat ja putkiläpiviennit voidaan tiivistää myös injektoimalla. Korjattavan kohdan ympärille porataan reikiä viistosti kohti vuotokohtaa. Reiät täytetään tiivistyslaastilla, epoksilla tai silikonihartsilla. Injektointimateriaalit toimivat täyttäen porareikien ohella myös rakenteen huokoset porareiän ympärillä.
Putkiläpivientien ympärille voidaan tehdä vedentiivistyslaastilla tai epoksimassalla kaulus. Tiivistyksen onnistumista edesauttaa putkiläpiviennin reunan avaaminen noin 10..20 mm syvyyteen, jolloin tiivistysainetta saadaan paksumpi kerros ja samalla saadaan suurempi tartuntapinta. Putkiläpivientien ympärille tehtävissä tiivistyksissä tulisi käyttää elastisia materiaaleja, jotka kestävät mahdolliset pienet rakenteen liikkumiset halkeamatta.
Rakenteen sisäpintaan voidaan asentaa rakenteesta ja kosteusrasituksesta riippuen eristykseksi bitumisively, vastaavasti kuten vanhojen kerrostalojen maanvastaiset rakenteet on eristetty. Ulkopuolinen rakenne jää edelleen märäksi, mutta kosteuden siirtyminen huonetilaan vähenee. Eristysmateriaali voidaan valita tapauskohtaisesti korjauksen ja materiaalin vesihöyrynläpäisevyyden perusteella (veden- tai kosteuseristys). Rakenteissa mahdollisesti oleva sisäpuolinen lämmöneristys joudutaan purkamaan ennen vedeneristystä eikä sen takaisinasentamista suositella. Lämmöneristävyyttä voidaan parantaa asentamalla seinän sisäpintaan kevytbetoni- tai kevytsorabetoniharkkomuuraus. Myös huokoisilla laasteilla voidaan lisätä rakenteen lämmöneristävyyttä.
Kosteiden seinien eteen voidaan asentaa kotelointi, jonka taustalle jää tyhjä tila. Tyhjä tila tuuletetaan tekemällä kotelon alaosaan ilmarako joko yhtenäisenä kaistana tai porareikärivinä. Kotelon yläosaan tehdään vastaava tuuletusrako. Rakenteen tehokkain toiminta saavutetaan tuulettamalla väli koneellisesti, jolloin myös tuuletusväliin mahdollisesti kasvaneiden mikrobien aineenvaihduntatuotteet poistuvat aiheuttamatta sisäilmahaittaa. Koteloinnin saumakohdat tulee tiivistää ilmatiiviiksi, jotta tuuletus tapahtuisi suunnitellusti. Kotelointi voidaan rakentaa vastaavilla tavoilla kuin tuulettuva lattiarakenne. Tuuletusrakoon voi alkaa kerääntyä suolaa, mikäli kosteusvirran mukana kulkeutuu paljon suoloja. Tämä tulisi huomioida tuuletusraon suuruutta suunniteltaessa.
Injektoinnissa rakenteen alaosaan tehdään tasaisin välimatkoin porareikiä, joiden kautta rakenteeseen imeytetään kapillaarikatkon muodostavaa injektointiainetta. Injektointiaineet jaotellaan vesihöyryn läpäiseviin ja vesihöyryä läpäisemättömiin aineisiin. Markkinoilla on useita erilaisia injektointiaineita, joiden valintaan vaikuttaa olemassa oleva rakenne ja kosteus/suolarasitus.
Injektointi voidaan suorittaa paineettomana, jolloin injektointiainetta valutetaan reikiin kannujen tai täyttösuppiloiden avulla tai paineellisena, jolloin reiät täytetään erityisen injektointipumpun avulla noin 10-20 barin paineella. Pienistä hiukkasista muodostuvat injektointiaineet tunkeutuvat kapillaarisuuden välityksellä rakenteen huokosiin, ja täyttävät rakenteen kapillaarihuokoset estäen kapillaarisen kosteuden kulkeutumisen. Paineellinen injektointi tehostaa injektointiaineen tunkeutumista rakenteen huokosiin ja saavutettu kapillaarikatkovyöhyke on suurempi kuin paineettomassa injektoinnissa.
Osassa injektointimenetelmiä kuten silikonipohjaisia injektointiaineita käytettäessä injektointireiät ja injektoitava rakenne on kuivatettava ennen injektointia. Kuivatuksen onnistuminen on tällöin injektoinnin onnistumisen kannalta kriittistä. Toiset menetelmät kuten erikoissementtiin ja sen lisäaineisiin perustuvat injektoinnit toimivat ilman kuivatusta märkää-märälle -periaatteella.
Kapillaarisen kosteuden nousun katkaiseva kerros voidaan tehdä sahaamalla rakenteeseen ura, johon asennetaan kapillaarikatkoksi metalli- tai muovilevy tai vesitiivis betoni- tai epoksimassa. Rakenteen kantavuuden säilyttämiseksi korjaus tehdään pienissä, noin 1 metrin pätkissä. V-leikkauksessa sahataan urat seinän molemmilta puolilta alaviistoon, V-muotoon. Sahausmenetelmässä rakenne sahataan yhdeltä puolelta vaakasuoraan tai hiukan alaviistoon. Sahausmenetelmää käytettäessä on kiinnitettävä erityistä rakenteen vakauden säilyttämiseen. Porausmenetelmässä rakenteeseen porataan vaakasuunnassa tasaisin välimatkoin porareikiä, jotka täytetään vesitiiviillä materiaalilla, esim. epoksi- tai muovimassalla tai vesitiiviillä betonilla. Massan kovettumisen jälkeen reikien viereen porataan uudet reiät, jotka täytetään vastaavasti tiivistysaineella.
Sisäpuolisissa korjauksissa käytetään muualla maailmassa myös seuraavia menetelmiä, joista kokemus Suomessa on toistaiseksi vähäistä.
Temperierung (engl. Tempering) on Saksassa kehitetty rakenteiden lämmitys- ja kosteudenhallintamenetelmä, joka soveltuu erityisesti vanhojen historiallisten rakennusten lämmitykseen, kosteusvauriokorjauksiin ja julkisivuvaurioiden ennaltaehkäisyyn. Menetelmässä asennetaan tiili- tai luonnonkivirakenteisten ulkoseinien alaosan sisäpinnan rappaukseen halkaisijaltaan 12..22 mm lämmitysputkia, jotka lämmittävät ensisijaisesti rakenteita ja rakenteiden lämmittyä myös sisätiloja.
Rakenteiden lämpenemisen seurauksena rakenteet alkavat kuivua, sillä huokosiin mahtuu enemmän kosteutta. Kosteuden haihtumisrintama siirtyy syvemmälle rakenteeseen.
Kapillaarinen kosteuden nousu pysähtyy ja suolojen kulkeutumien rakenteen pinnalle estyy. Rakenteen lämpenemisen seurauksena sisäilman kosteuden kondensoitumista seinäpinnoille ei ilmene. Ulkoseinärakenteen kohonneen lämpötilan seurauksena sisätilojen normaalin lämmityksen määrää voidaan vähentää, sillä ulkoseinien vierustalla sisäilman lämpötilaolosuhteet ovat viihtyisämpiä eikä kylmien pintojen aiheuttamia ilmavirtauksia ja sitä kautta vedontunnetta ilmene. Energiankulutus on Ruotsissa tehdyn selvityksen mukaan 20 % pienempi normaaliin patterilämmitykseen verrattuna.
Menetelmää on käytetty Keski-Euroopassa useissa kymmenissä kohteissa 1980-luvulta lähtien ja käyttö yleistyy koko ajan hyvien kokemusten sekä tiedon leviämisen myötä. Historiallisten rakennuksen ohella menetelmää on Keski-Euroopassa käytetty myös uudemmissa kasvihuone- ja eläintarharakennuksissa.
Lämmityksen ansiosta tiilirakenteisten maanpinnan yläpuolella olevien ulkoseinien kosteusvaurioriski saderasituksen suhteen pienenee oleellisesti ja samalla myös lämmöneristävyys paranee kuivumisen seurauksena. Julkisivupintojen osalta lämmityksellä voidaan samalla myös hidastaa pakkasrapautumista. Ulkoseinien sisäpintojen osalta merkittävä hyöty on, että sisäpintojen homehtumisriski poistuu käytännössä kokonaan pintalämpötilojen nousemisen seurauksena.
Keski-Euroopassa EU:n tuella tehdyssä INSUMAT tutkimuksessa kehitettiin historiallisten rakennusten lämmöneristyksen sisäpuoliseen parantamiseen soveltuvia materiaaleja. Tutkimuksessa keskityttiin kapillaarisesti aktiiviseen kalsiumsilikaatti-levyyn, jonka käyttämisestä oli saatu jo aikaisemmin hyviä kokemuksia. Tarkoituksena oli kehittää optimaalinen ratkaisu, jossa yhdistyvät hyvä lämmöneristävyys sekä kosteusliike nestemäisen veden ja vesihöyryn osalta.
Mineraalilevypinnoitusta voidaan käyttää seinien lisälämmöneristeenä sekä kosteiden rakenteiden pinnoitteena. Pinnoite soveltuu kiviainespintojen lisäksi myös puurakenteisten seinien lisälämmöneristämiseen. Huokoisuutensa ansiosta kalsiumsilikaatti varastoi kondensoituvan kosteuden ja luovuttaa sen vähitellen sisäilmaan. Levytys toimii myös jossain määrin suoloja keräävänä puskurina ja sen kemialliset ominaisuudet eivät suosi homeen kasvua. Levyn emäksisyys on noin pH10. Kalsiumsilikaattilevyt ovat palamattomia.
Kalsiumsilikaatti-levyt kiinnitetään puhdistettuun seinään sementtilaastilla sekä tarvittaessa myös mekaanisin kiinnittimin. Materiaalitoimittajien asennusohjeissa on pieniä eroja esikäsittelyiden osalta sekä kiinnityksen osalta. Levyjen pinnat on käsiteltävä pohjusteella ennen päälle tulevia maali-, rappaus- tai tasoitekerroksia. Tiililadonnalla asennetut levypinnat tasoitetaan tasoituslaastilla, jonka jälkeen voidaan asentaa viimeistelypinta.
Sähköisiä rakenteiden kuivatusmenetelmiä on kehitetty 1970-luvulta lähtien. Elektro-osmoosiin perustuvia kuivatusmenetelmiä on käytetty myös Suomessa. Menetelmän käyttöön on kuitenkin vaikuttanut se, että kaikissa kohteissa sen käytöllä ei ole saavutettu haluttua vaikutusta. Perinteisessä sähköosmoosiin perustuvassa kuivatusmenetelmässä rakenteeseen asennetaan elektrodit, joiden välillä rakenteessa kulkee jatkuvasti sähkövirta.
Yhdysvalloissa on kehitetty viime vuosikymmenellä uusi elektro-osmoosiin perustuva rakenteiden kuivatusmenetelmä EOP eli vaihtuva sähköosmoosi. Menetelmässä asennetaan seinä- tai lattiarakenteen sisään anodina toimiva kaapeli ja rakenteen ulkopuolelle maaperään asennetaan katodina toimiva elektrodi. Elektrodien välille aiheutetaan ajoittain suuntaa vaihtava virta, joka koostuu positiivisesta sekä negatiivisesta virtapulssista sekä taukoajasta. Positiivisen pulssin kesto on pisin ja negatiivisen pulssin kestoaika lyhin, kokonaisaika tällä vaihtelulla on 2..10 sekuntia. Tuloksena on huokosnesteen virtaus yhteen suuntaan elektrodien välillä.
EOP-menetelmän toiminnan edellytyksenä on, että materiaalissa 1) on kapillaarihuokosia, joissa kosteus voi liikkua, 2) on määrätty pintavaraus, kuten savi, betoni tai vastaava materiaali, 3) on kyllästynyt kosteuspitoisuus, 4) olevan nesteen on oltava laimea elektrolyytti. Järjestelmän suunnitteluun vaikuttavat maaperän mineraalikoostumus, sen kosteuspitoisuus ja huokosveden kemialliset ominaisuudet. Kosteuden kulkeutumiseen vaikuttavat maaperän ja rakenteen ionien konsentraatio, materiaalit sekä sähkökentän voimakkuus, eli vaatimuksena on, että maa-aines ja pohjavesi toimivat elektro-osmoosin väliaineena, esim. saviperäinen maa ja suolaton pohjavesi.
Toimivuuden edellytyksenä on, että järjestelmän avulla saavutettu elektro-osmoottinen voima on yhtä suuri tai suurempi kuin vaikuttava hydrostaattinen paine. Järjestelmän avulla on mahdollista, joko pysäyttää kosteuden siirtyminen rakenteeseen, tai siirtää kosteuden kulkusuunta rakenteesta katodille.
Menetelmää on testattu betonisten rakenteiden kuivatuksessa Yhdysvaltain armeijan rakennuksissa ja kokeesta on ilmestynyt raportti vuonna 1997. Tutkimuksia on jatkettu sittemmin tehtyjen laboratoriokokeiden ja kenttätutkimusten avulla, joista on julkaistu tutkimusraportti vuonna 2002.
Lähdekirjallisuus
Kosteus rakentamisessa, RakMK C2 opas, 1999. Helsinki, Ympäristöministeriö,
Liike- ja palvelurakennusten kuntoarvio. 1998. Helsinki, Ympäristöministeriö
Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen kuntotutkimus. 1997. Helsinki, Ympäristöministeriö
Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen korjaus. 1997. Helsinki. Ympäristöministeriö
Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeet, RIL 107-2000, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry
Asuinkerrostalon tarkastusasiakirja. 1998.Helsinki. Ympäristöministeriö
Kosteusvauriokorjausten laadunvarmistus, Kirsi Torikka, Tarja Hyypöläinen, Jussi Mattila, Ralf Lindberg, TTKK 1999
Maanvastaisten rakenteiden kosteuden hallinta sisäpuolisilla korjausmenetelmillä. Palviainen, Tiina, Diplomityö (luonnos). Tampere 2007.TTY (Tampereen teknillinen yliopisto)
Ansorge, D. 2005. Bauwerksabdichtung gegen von außen und innen angreifende Feuchte. Pfusch am Bau. Band 1. 3. painos. Stuttgart, Fraunhofer IRB Verlag. 253 s.
Frössel, F. 2001. Mauerwerkstrockenlegung und Kellersanierung. Wenn das Haus nasse Füße hat. Stuttgart, Fraunhofer IRB Verlag. 556 s.
Hock, V.F., McInerney, M.K., Kirstein, E. 1998. Demonstration of Electro-Osmotic Pulse Technology for Groundwater Intrusion Control in Concrete Structures. FEAP Technical Report 98/68. U.S. Army Construction Engineering Research Laboratories. Champaign. IL 61826-9005. 44 s.
Kabrede, H-A., Spirgatis, R. 2003. Abdichten erdberührter Bauteile. Gebäudeinstandsetzung Band 1. Stuttgart, Fraunhofer IRB Verlag. 181 s.
Kotterer, M., Großeschmidt, H., Boody, F.P., Kippes, W. (editors). 2004. Klima in Museen und historischen Gebäuden: Die Temperierung. Wissenschaftliche Reihe Schönbrunn, Band 9. 506 s.
Leivo, V., Rantala, J. 2002. Maanvastaiset alapohjarakenteet – Kosteustekninen mitoittaminen ja korjaaminen. Tampere. Tampereen teknillinen korkeakoulu, Rakennustekniikan osasto, Talonrakennustekniikka, Julkaisu 121. 33 s.
Leivo, V., Rantala, J. 2002. Maanvastaisten rakenteiden kosteustekninen toimivuus. Tampere. Tampereen teknillinen korkeakoulu, Rakennustekniikan osasto, Talonrakennustekniikka, Julkaisu 120. 107 s.
McInerney, M.K., Morefield, S., Cooper, S., Malone, P., Weiss, C., Brady, M., Bushman, J.P., Taylor, J., Hock, V.F. 2002. Electro-Osmotic Pulse (EOP) Technology for Control of Water Seepage in Concrete Structures. US Army Corps of Engineers. Engineer Research and Development Center. ERDC/CERL TR-02-21 Construction Engineering Research Laboratory, 168 s.
Modern materials keep historic buildings warm and dry (7.4.2003). EU-komission tiedote INSUMAT-tutkimuksesta (http://ec.europa.eu/research/industrial_technologies materials success stories)
Ruisinger, U., Petzold, H., Grunewald, J., Häupl, P. Energetische Bewertung von Gebäuden mit raumseitiger Wärmedämmung aus Calsiumsilikat. Institut für Bauklimatik, Technische Universität Dresden
www.epatherm.de
www.klimaplatte.de
Muuta kirjallisuutta
RT15-10723, Rakennusselostusohje, 2000 (E1,E2,E3, E4, E5, E6, F1, F2)
© Helsingin, Espoon ja Vantaan Terveelliset tilat, Sisäilmayhdistys ry. (2008)
© Sisäilmayhdistys ry